ROERICH-PAKTIN AJANKOHTAISUUS NYKYPÄIVÄN MAAILMASSA

Ljudmila Šapošnikova

ROERICH-PAKTIN AJANKOHTAISUUS NYKYPÄIVÄN MAAILMASSA

Mitä on Kulttuuri? Korkeasti koulutetuistakin vain harvat pystyvät vastaamaan tähän kysymykseen. Nikolai Roerich, joka oli suuri taiteilija, merkittävä tiedemies, tunnettu tutkimusmatkailija ja huomattava yhteiskunnallinen vaikuttaja, määritteli Kulttuurin näin: ”Kulttuuri on Valon kunnioittamista, Kulttuuri on rakkautta ihmistä kohtaan. Kulttuuri on sulotuoksu, se on elämä ja Kauneus yhdessä. Kulttuuri on ylevähenkisten ja hienostuneiden saavutusten synteesi. Kulttuuri on Valon ase. Kulttuuri on pelastus. Kulttuuri on moottori. Kulttuuri on sydän. Jos kokoamme yhteen kaikki Kulttuurin määritelmät, me löydämme toimivan Hyvyyden synteesin, valistuksen ja uutta luovan Kauneuden kotilieden.”1

Venäjän hopeakauden merkittävin filosofi Nikolai Berdjajev määritteli kulttuurin tärkeimmät ominaisuudet sanoen: ”Kulttuureista vanhin, Egyptin kulttuuri, syntyi temppeleissä ja papit olivat sen ensimmäisiä luojia. Kulttuuri on yhteydessä esi-isien kulttiin, perimätietoon ja perinteisiin. Se on täynnä pyhää symboliikkaa, siihen sisältyy tieto ja kuva toisenlaisesta, henkisestä todellisuudesta. Kaikki kulttuuri (jopa materiaalinen) on hengen kulttuuria; kaikella kulttuurilla on henkinen perusta – se on tuotosta hengen luovasta työstä luonnonvoimien parissa.”2

Näistä katkelmista löydämme todellisen Kulttuurin olemuksen, jonka Nikolai Roerich määritteli ”Valon aseeksi” ja ”toimivan Hyvyyden synteesiksi” ja Berdjajev puolestaan ”toisenlaisen, henkisen todellisuuden tiedoksi ja kuvaksi”. Kumpikin katkelma kertoo toisenlaisesta tavasta lähestyä Kulttuuria; Kulttuurin yhteydestä korkeampaan materiaan ja sen ulottuvuuteen. Tuo yhteys kulkee ihmisen sisäisen maailman kautta ja synnyttää todellisen luomistyön Kulttuurin tilassa – sen luomisen, joka ilman pienintäkään epäilystä kantaa evoluution luonnetta. ”Kulttuurin kautta”, totesi Berdjajev, ” kulkee tie ylöspäin ja eteenpäin, ei taaksepäin eikä esikulttuuriseen tilaan. Sillä tiellä itse kulttuuri muuntuu uudeksi olemiseksi, uudeksi elämäksi, uudeksi taivaaksi ja uudeksi maaksi. Vain sillä tiellä kulttuuriin tunkeutuneet barbaariset äänet ja barbaariset eleet voidaan alistaa uudelle kosmiselle järjestykselle ja uudelle kosmiselle rytmille. Ei ainoastaan taide, vaan myös ihmisen luovuus häviävät peruuttamattomasti ja vaipuvat alkupimeyteen, elleivät ne tule eläväksi luomiseksi, uuden ihmisen luomistyöksi ja hänen henkiseksi tiekseen.”3 Berdjajev ei ollut ainoa, joka on havainnut Kulttuurin merkityksen evoluutiolle. Siitä puhuivat myös muut hopeakauden suuret ajattelijat ja tiedemiehet sekä 1900-luvun alun huomattavat taiteilijat. Kulttuurin merkitys evoluutiolle on ennen kaikkea siinä, että – kuten Berdjajev sanoi – kulttuuri on uuden ihmisen henkinen tie, jota ilman ihminen ei voi täydellistyä eikä hänen tietoisuutensa laajentua ja jota ilman ihminen ei myöskään pysty saavuttamaan korkeampaa askelmaa kosmisessa evoluutiossa. Yksittäisen ihmisen, kansakunnan tai valtion kulttuurin taso määrittelee loppujen lopuksi niiden evoluutiokohtalon ja elämän täydellistymisen prosessin. Elävä Etiikka eli Kosmisen todellisuuden filosofia, jonka Nikolai ja Helena Roerich loivat yhdessä anonyymin Opettajien ryhmän kanssa, todistaa täysin pitävästi, että ihmiskunnan evoluution yksi tärkeimmistä tukipilareista on nimenomaan Kulttuuri. Tuo ajatus kulki läpi Nikolai Roerichin koko tuotannon, niin taiteellisen kuin filosofisenkin. Juuri hän pyrki tuomaan edes alkeellisen järjestyksen Kulttuuria koskeneiden näkemysten väärinkäsityksiin. Nuo väärinkäsitykset eivät suinkaan ole olleet harmittomia, sillä hyvin usein ne ovat johtaneet Kulttuurin itseisarvon vähättelyyn ja olleet epäilemättä syynä kokonaisten valtioiden ja kansojen kokemiin suuriin kriiseihin.

Jokaisen maanpäällisen ilmiön taustalla on hengen ja materian välinen vuorovaikutus, joka määrittää kyseisen ilmiön ydinolemuksen ja vaikutuksen ihmiskunnan elämään. Ihmiskunnan olemisella on kaksi muotoa: Kulttuuri ja sivilisaatio. Kumpikin muoto kattaa ihmiskunnan elämän kaikki ilmiöt eikä mitään ole olemassa niiden ulkopuolella. On välttämätöntä ymmärtää syvällisesti, että ihmiskunta on olemassa vain näiden kahden siiven varassa, ja noudattaa järkähtämättä niiden välistä harmoniaa, sillä niiden avulla ihmiskunta lentää evoluution lentoaan. Siinä missä Kulttuuri on ihmisen olemassaolon henki, on sivilisaatio sen ulkoiset puitteet eli materia. Siitä huolimatta nämä kaksi käsitettä, Kulttuuri ja sivilisaatio, sekoitetaan yhä edelleen keskenään. Nikolai Roerich on kirjoittanut: ”Kulttuurin ja sivilisaation käsitteen suurta merkitystä joutuu toistamaan usein. Hämmästyksekseen joutuu huomaamaan, että nämä käsitteet, vaikka niillä onkin hyvin hienostuneet juuret, ovat joutuneet uudelleentulkinnan ja vääristelyn kohteeksi. Lukemattomat ihmiset esimerkiksi olettavat edelleenkin, että sana Kulttuuri voidaan korvata sanalla sivilisaatio. Tällöin ei lainkaan oteta huomioon sitä, että jo sanan ”kult” latinankielisellä kantasanalla on hyvin syvä, henkinen merkitys, kun taas ”sivilisaation” kantana on yhteiskunnallisen tai siviilielämän piiri.”4

Näillä toiminnan muodoilla, jotka näyttävät olevan niin tiiviisti toisiinsa kytköksissä, on molemmilla eri syntylähde ja erilainen sisältö ja tarkoitus. Sivilisaation samaistaminen Kulttuuriin johtaa peruskäsitteiden sekoittumiseen ja henkisyyden aliarvioimiseen ihmiskunnan historiassa. Käsitteen korvaaminen toisella, mitä tapahtuu usein, tekee mahdolliseksi sen, että Kulttuuriin sisällytetään väkipakolla tehtäviä, jotka ovat sille vieraita ja toisaalta sivilisaatioon luetaan kuuluvaksi sellaista, mikä ei ole sille lainkaan luonteenomaista. Tämänkaltaisesta sekaannuksesta ovat syntyneet myytit ”tuhatvuotisista valtakunnista”, ”ikuisista opetuksista” sekä ”proletaarisesta” ja ”porvarillisesta” kulttuurista.

Kulttuurin piiriin voimme laskea kuuluviksi ne ihmisen hengen ilmentymät, jotka ikään kuin itsestään pulppuavat ihmisen salaperäisistä syvyyksistä. Ne ovat olemukseltaan luonnollisia ja ihmiselle itselleen luonteenomaisia. Laulu ja musiikki, taiteellinen ilmaisu kaikissa muodoissaan, erilaiset kultit, eettisyys, runous ja niin edelleen näyttävät ilmestyneen yhdessä ihmisen kanssa ja kasvaneen ja kehittyneen rinnan hänen tietoisuutensa kanssa.

Sivilisaatiosta poiketen Kulttuuri on itseorganisoituva hengen järjestelmä, joka luo sen mukaan, mikä on kyseisen hengen energian taso ja laatu. Toisin ilmaistuna hengen itseorganisaatio on Kulttuurin olemassaolon muoto.

Henkistynyttä Kosmosta edustavien ja ihmiskunnan evoluutioon osallistuvien Hierarkkien tekemä luomistyö ilmenee ensisijaisesti Kulttuurissa. Itseorganisoituvana hengen järjestelmänä se on evoluution energiasydän.

Mainitunlainen vaikutus ihmiskunnan evoluutioon voidaan nähdä ihmiskunnan varhaisimmista ajoista lähtien aina näihin päiviin saakka. Myyttien ja legendojen kulttuurisankarit, Opettajat, anonyymit ja historialliset uskonnolliset oppi-isät ja lopulta henkis-eettisten opetusten luojat ovat kaikki olleet yhteydessä kosmisiin Hierarkkeihin. Joissakin tapauksissa he itse ovat olleet kosmisen evoluution subjekteja, ts. he ovat tietoisesti vaikuttaneet evoluution kulkuun. Kulttuuri on ”mitä syvin elämän tukipilari, joka korkeimmin hopealangoin on kiinnitetty Evoluution Hierarkiaan”5, kirjoitti Roerich. ”Kulttuuri lepää kauneuden ja tiedon varassa. Se kasvaa Valon Hierarkian siunauksen tiedostamisesta. Se tarkoittaa, että mekaaniseen tiedostamiseen pitää lisätä sydämen tuli. Siinä on jo ensimmäinen Kulttuurin ja sivilisaation välinen ero.”6

”Sydämen tuli” ei ainoastaan erota Kulttuuria sivilisaatiosta, vaan se on hyvin tärkeä ja välttämätön Kulttuurin ominaisuus. Jos tuo energia puuttuu Kulttuurin tila-avaruudesta, Kulttuuri tuhoutuu ja häviää. Nikolai Roerich käyttää usein sanoja ”sydämellisyys”, ”sydämen kieli” ja ”sydämen ymmärrys”. Kulttuurissa on muinaisista ajoista lähtien ymmärretty ja tuntunut nimenomaan sydämen merkitys. Roerichin määritelmä, jonka mukaan ”Kulttuuri on sydän”, on erityisen arvokas. ”Sydäntä ei pidä ymmärtää vain symbolisesti, vaan se on suuri laboratorio, jossa tapahtuu meidän tietoisuutemme transmutaatio, toisin sanoen koko olemuksemme muuntuminen”, kirjoitti Helena Roerich. ”Ilman sydämen kehittämistä ja hienoaineistamista ei mikään edistyminen, ei mikään kehitys ole mahdollista; siksi suuri sydämen magneetti pitää asettaa kaiken rakentamisen perustaksi. Niinpä uuden rodun edustajat erottuvat sydämensä hienoaineisuuden puolesta, joka on avain kaikkiin saavutuksiin”.7 Elävässä Etiikassa on mitä arvokkain kirja, joka on omistettu sydämen merkitykselle evoluutiossa, ja jonka nimi onkin juuri Sydän. Siitä me voimme lukea, että sydän on se tila, jossa meidän tietoisuutemme sijaitsee ja kehittyy. Sydän on yhdyssilta Maan ja Korkeamman maailman välillä. Sydämessä asuu mieli ja ajattelu, joiden laatu on korkeampi kuin älyn. Tuo mieli on nimeltään viisaus, joka ymmärtää ympäröivän todellisuuden laadullisesti paremmin ja syvemmin kuin äly. Ottaen huomioon nämä sydämen ominaisuudet Elävän Etiikan tekijät antavat evolutiivisen tehtävän: sydämen ja älyn synteesi ympäröivän maailman tutkimista ja tiedostamista varten. Eri alojen tutkijat ovat jo alkaneet kiinnittää huomiota sydämeen. USA:ssa on olemassa Sydämen matematiikan instituutti (Institute of HeartMath), jonka tutkimukset ovat todistaneet monia Elävästä Etiikasta meille tuttuja asioita. Instituutin tutkijat, jotka ovat käyttäneet sydämen tutkimuksissaan uusia lähestymistapoja, ovat huomanneet, että sydämellä on niin sanoaksemme oma hermostonsa ja omat sisäiset aivonsa, ja että se kykenee ajattelemaan itsenäisesti. Jos sydämen ja aivojen välille kehittyy tietty tasapaino eli harmonia, niin ihmisen tietoisuus laajenee, minkä seurauksena ympäröivä todellisuus havaitaan oikeammin ja selkeämmin. Viisaus on ollut tunnettua jo muinaisina aikoina. Elävä Etiikka tuo esiin uuden, kosmisen ajattelun tietojärjestelmän ja esittää, että viisaus on tehokkaampi metodi kuin älyllinen tieto. Institute of HeartMathin mukaan on paljon tapauksia, jotka ovat osoittaneet sydämen viisauden tehokkuuden toiminnassa. On havaittu, että sydämen viisaus on suoraan yhteydessä ihmisen moraalisiin ominaisuuksiin. Instituutin tutkijat ovat julkaisseet hyvin mielenkiintoisia artikkeleita monissa amerikkalaisissa lääketieteellisissä aikakausijulkaisuissa, mm. American Journal of Cardiology, Stress Medicine ja Integrative Physiological and Behavioral Science.

Elävässä Etiikassa sanotaan, että Uusi Maailma, jonka Kosminen evoluutio on meidän planeetallemme määrännyt, tulee olemaan Sydämen aikakausi. Sydämellä on siinä tärkein rooli tiedossa, tietoisuuden laajenemisessa ja henkisessä täydellistymisessä. Roerichin sanat ”Kulttuuri on sydän” johtavat meidät päätelmään, että sydän on Kulttuurin tärkein moottori ja sen henkinen keskus. Siksi tulossa oleva aikakausi on väistämättä myös Kulttuurin aikakausi. Kaiken tämän perusteella voidaan sanoa, että Kulttuuri on inhimilliselle yhteiskunnalle niin evoluution ja historian tukipilari kuin myös sen sydän. Toisaalta sivilisaatio on yhteiskunnan äly. Kulttuuria tuhotessamme haavoitamme yhteiskunnan sydäntä, mikä voi johtaa ja usein johtaakin sen halvaantumiseen. Totalitarismi antaa meille lukuisia esimerkkejä sydämettömistä yhteiskunnista. Venäjä on yksi niistä.

Nimittäessään Kulttuuria ”Ihanaksi puutarhaksi” Roerich laittaa Kauneuden hengen siinä ensimmäiselle sijalle harmonian energialakina. ”Kauneuden tiedostaminen pelastaa maailman”, hän toisti Dostojevskin sanat korjaten niitä hieman. Tähän sanontaan sisältyy käytännössä kosmisen evoluution koko olemus. Kosminen evoluutio kulkee kaaoksesta järjestykseen, yksinkertaisesta monimutkaiseen, alkukantaisesta järjestelmästä Kauneuteen. Kauneus henkisenä käsitteenä hienoaineistaa elämän materian ja ihmisen energian. Kauneuden katseleminen muovaa ihmisessä filosofisen ja hienoaineistuneen näkemyksen maailmasta. Kulttuuri ei voi olla olemassa ilman luovuutta, sillä nimenomaan luovuus on se energiaydin, jota ilman hengen itseorganisoituva järjestelmä ei voi kehittyä yksinkertaisesta monimutkaiseksi, tiiviistä olomuodosta hienoaineiseksi. Luovuus tuo maallisen ihmisen lähemmäs Luoja-Jumalaa ja osoittaa hänelle samalla evoluutiotien Kosmoksen tähtiavaruuksissa. Juuri luovuus Kulttuurin ilmentymänä, kun Kulttuuri ymmärretään kaikkein laajimmassa merkityksessään, tekee mahdolliseksi yhteistyön korkean kosmisen Hierarkian kanssa. ”Sydämen kielen” energiallisesti vahvistamana se synnyttää luoja-ihmiselle mahdollisuuden murtautua tuntemattomaan, Äärettömyyteen. ”Juuri Luomisen kieli on se yleisinhimillinen kieli, joka ymmärretään sydämellä. Ja mikä voisikaan olla valovoimaisempaa, paremmin yhteisymmärrettävää kuin sydämen kieli, jonka rinnalla kaikki ääneen lausutut puheenparret paljastuvat köyhiksi ja primitiivisiksi? Ainoastaan luovuus kaikessa monimuotoisuudessaan tuo rauhanomaisen, yhdistävän virtauksen kaikkeen elämän rakenteeseen. Ja se, joka kaikista ympäröivistä vaikeuksista huolimatta ponnistelee tällä Valon tiellä, täyttää elintärkeää evoluutiotehtävää.”8

Sellaiset ihmisen hengen korkeavärähteiset energiailmiöt kuin sydämellisyys ja rakkaus ovat erottamaton osa Kulttuuria sinällään. Ilman näitä ominaisuuksia, kuten Roerich aivan oikein väitti, ei ole sivistynyttä ihmistä. Roerichin rikkaassa ja värikkäässä Kulttuurin paletissa ei ole paikkaa henkisyyttä vailla oleville, kuivakoille ”sivistyneille” ihmisille, jotka kyllä tietävät, millä haarukalla kala syödään, mutta joilla ei ole mitään käsitystä niistä korkeammista voimista, joita heissä itsessään on. Kulttuuri ei voi olla olemassa ilman luonnollista yhteyttä Korkeimpaan. Yhteydet korkeamman materiantilan ja korkeampien ulottuvuuksien maailmoihin vaikuttavat suoraan Kulttuurin itseorganisoituvan järjestelmän muotoutumiseen. Kuten Nikolai Berdjajev kirjoitti, ”siinä [Kulttuurissa] on annettu tieto ja kuva toisenlaisesta henkisestä todellisuudesta”. Tuo ”toisenlainen henkinen todellisuus” tuli ihmiseen hänen tietoisuutensa ensimmäisten kipinöiden myötä, hänen luovuutensa ensimmäisten muotojen mukana. 1900-luku antoi meille valtavasti materiaalia erilaisista yhteyksistä tuohon ”toisenlaiseen henkiseen todellisuuteen”. Energiat, jotka lähestyvät Maata mitä monimutkaisimpien Kosmoksessa tapahtuvien energianvaihtoprosessien seurauksena, voivat täyttää positiivisen roolinsa vain kulkiessaan Kulttuurin kentän läpi, johon on keskittynyt noiden energioiden vastaanottamista varten välttämätön korkea henkinen potentiaali. Mikäli Maata lähelle tulleet energiat eivät kohtaa matkallaan pehmentäviä henkisiä energiarakenteita, jotka kykenevät alentamaan niiden jännitettä, ne voivat saada tuhoisan luonteen.

Kuten artikkelissa aikaisemmin sanottiin, sivilisaatio on elämän ulkoiset puitteet, sen järjestäytynyt tiivis materia. Ihmiskunnan historiassa on syntynyt ja muovautunut erityyppisiä sivilisaatioita. Niiden luonne on määräytynyt ensisijassa sen tason mukaan, jolla ne ovat olleet vuorovaikutuksessa Kulttuurin kanssa, sillä itse sivilisaatio syntyy Kulttuurin energiakentässä. Tätä prosessia ei ole vielä tutkittu, aivan kuten itse Kulttuurin luonnettakaan ei ole ymmärretty. Voidaan vain sanoa, että monet varhaiset sivilisaatiot ovat syntyneet ja kehittyneet yhdessä Kulttuurin kanssa ja olleet sen kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Alkuvaiheessa sivilisaatio on ollut eräänlainen kehys Kulttuurin jalokivelle, ja kehyksen vastaavuus itse kiveen, toisin sanoen niiden harmonian aste, on määritellyt ihmiskunnan kunkin historian kauden laadun, henkisyyden ja kulttuurisuuden. Joissakin tapauksissa kehys kului ja hajosi eri syistä, ja silloin itse jalokivi jäi luonnonvoimien armoille, jotka usein olivat tuhovoimaisia. Joskus sivilisaatio loittoni Kulttuurista tai läheni sitä, mutta sivilisaatio ei viimeisten kahden tuhannen vuoden aikana eikä sitä ennenkään ole koskaan ollut olemassa erillään Kulttuurista. Sivilisaation täydellinen erkaneminen Kulttuurista on ominaista 1900-luvulle, joka osuu planeettamme elämässä tapahtuvien uusien evoluutiomuutosten kynnykselle. Toisin kuin Kulttuuri, sivilisaatiot edustavat ihmiselämän ohimenevää, katoavaista materiaa. Ne ovat tulleet ja menneet, syntyneet ja tuhoutuneet, kun taas Kulttuurin ikuinen henki, jonka kantajana on aina ollut ihmiskunta kokonaisuudessaan, on pysyvä. Se on käynyt läpi omia kehityssyklejään monien sukupolvien kautta vahvistaen niiden henkeä ja laajentaen niiden evoluution energiallisia mahdollisuuksia.

Roerich kiinnittää huomiomme siihen, että Kulttuurin ja sivilisaation välisessä vuorovaikutuksessa etusija tulee antaa Kulttuurille, sillä se varjelee sivilisaatiota monilta sille ominaisilta vääristymiltä. ”Muistakaamme Valon testamentti”, hän kirjoittaa, ”että kaikkein tärkeintä meille on ennen kaikkea henki ja luovuus, sitten tulee terveys ja vasta kolmannella sijalla on rikkaus.”9

Henki ja materia sykkivät suurten kosmisten lakien ohjaamassa eheässä energiarakenteessa. Pyrkiessään evoluution niille varaamaan synteesiin ne välillä lähestyvät sitä ja välillä loittonevat siitä. Siitä syystä syntyvät Kulttuurin kukoistuskaudet, jolloin sivilisaatio muuttuu kulttuuriseksi, ja välillä taas materiaalinen sivilisaatio pääsee voitolle, jolloin Kulttuuri väistyy taka-alalle pystymättä aina vaikuttamaan sivilisaatioon.

Porvarilliset vallankumoukset, joilla oli pragmaattinen ja materialistinen luonne, vahvistivat ja kehittivät kuilua, joka oli muodostunut Kulttuuri-sivilisaatio-ilmiön ehyeen kehoon. Henki loittoni materiasta. Materia alkoi vaatia liikaa valtaa henkisistä arvoista. Kulttuurista irti repäisty sivilisaatio alkoi muovata yksisilmäistä materialistista ajattelua, jossa vallitsevana oli 1800-luvun idealismin viimeisetkin jäänteet tuhonnut alaston pragmatismi. Ihminen itse, hänen sielunsa, tunteensa ja monimutkainen sisäinen elämänsä erotettiin väkisin yhteiskunnasta, sen uusista arvoista ja uusista materialistisista tehtävistä. Materia valloitti hallitsevan aseman voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Aggressiivisesti ja kursailematta se ajoi hengen nurkkaan ja jätti ihmisyhteisön vaille sen tarvitsemaa yhteisöllistä energiaa. Se katkaisi yhteyden Korkeimpaan, ilmaisi epäilynsä kosmisen luomistyön todellisuutta kohtaan ja omi itselleen Luoja-Jumalan tehtävät, koska se oli varma kyvystään luoda kaiken omin käsin ja oman älynsä voimalla. ”Sivilisaatiossa”, kirjoitti Nikolai Berdjajev, ”henkinen energia ehtyy, henki – kulttuurin lähde – kuihtuu. Silloin ihmissielua eivät enää hallitse luonnon omat, sanan jalossa merkityksessä barbaariset voimat, vaan koneiden ja mekaanisuuden maaginen valtakunta, joka korvaa aidon olemassaolon.”10

1900-luvun koneellistunut ja teknistynyt sivilisaatio lakkaa tarvitsemasta filosofiaa, aitoa taidetta ja uskontoa sanan todellisessa merkityksessä. Se korvaa Kulttuurin viihdeteollisuudella, jonka pohjalta syntyy ”massakulttuuri”, jonka kutsumuksena on palvella yhteiskunnan materiaa eikä suinkaan ravita sen henkeä. Se antaa periksi ihmiskehon alimmille tunteille ja vieteille, tappaa sen energian, estää hengen ja materian välisen harmonian kehittymisen ja siten vaikeuttaa ihmisen kohoamista ylöspäin evoluutiossa. Kun puhumme siitä, että ihmiskunta on joutunut umpikujaan täyttäessään maapallon koneilla ja alistaessaan ihmisen noille koneille ja aiheuttanut korjaamatonta vahinkoa Maan luonnolle ja siten myös ihmiselle itselleen, meidän pitää ymmärtää kaiken tuon syy. Ja syy on siinä, että Kulttuuri ja sivilisaatio ovat erkaantuneet toisistaan, Kulttuuria vähätellään ja materiaalista sivilisaatiota yliarvostetaan. Tasapaino, joka on kannatellut Planeettaamme kahden siiven tavoin, on tiettyjen konkreettisten syiden takia järkkynyt. Jossakin vaiheessa tapahtui nyrjähdys, ja kaikki alkoi mennä väärään suuntaan – ei kohti evoluutiota, jota säätelevät suuret kosmiset lait, vaan pitkin kuoppaista, pölyistä, umpikujaan johtavaa tietä, jolla odottavat energiakatastrofit.

Kulttuurin ja sivilisaation välisen vuorovaikutuksen vääristymät, joita olemme todistamassa, ovat syynä vielä yhteen negatiiviseen ilmiöön. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa on teknistynyt sivilisaatio alkanut 2000-luvun vaihteessa vaikuttaa Kulttuuriin. Se on alkanut väheksyä ja usein jopa tehnyt kokonaan tyhjäksi Kulttuurin roolin, jonka kosminen evoluutio ja ihmiskunnan historia ovat Kulttuurille antaneet. Nimenomaan teknistyneen sivilisaation vaikutus taiteeseen on johtanut siihen, että jotkin taiteen suuntaukset ovat unohtaneet kauneuden, kadottaneet kauneuden tunteen ja luoneet erilaisia rumuutta edustavia esineitä. Kaikkein kauhistuttavinta on se, että kyseisenlaiset luomukset tulevat muotiin ja saavat suosiota. Taiteeseen on tullut koneellisia muotoja, musiikki matkii primitiivisiä konemaisia rytmejä. Nykyään voimme jo havaita uuden prosessin, jossa rämettynyt sivilisaatio, saatuaan hallintaansa ihmisten sielut sanan täydessä merkityksessä, alkaa tuhota Kauneutta, joka on hienoaineista luovaa energiaa, ja korvata tiedon tietämättömyydellä, joka perustuu nyky-yhteiskunnassa vallitsevaan rajoittamattomaan kuluttamiseen.

Nikolai Roerich väitti, että jokaisella ilmiöllä on omat kehityssyklinsä, omat nousu- ja laskukautensa. Kulttuuri ja sivilisaatio saavuttivat eriytymisasteensa lakipisteen1900-luvulla. Ja vain synteesi voi palauttaa Kulttuuri-sivilisaatio-järjestelmän siihen tilaan, joka vastaa kosmisen evoluution pääsuuntaa. Loppujen lopuksi evoluution päämääränä meidän tiiviissä maailmassamme on hengen ja materian lähentäminen toisiinsa, niiden välisen harmonian saavuttaminen tietyssä vaiheessa ja lopulta niiden synteesi, joka johtaa henkistyneen materian luomiseen ja kohottaa sen energiatasoa. Roerichin mukaan tuo synteesi muuttaa sivilisaation merkityksen, henkistää sen ja tekee Kulttuurista ja sivilisaatiosta kokonaisvaltaisen ilmiön, joka toimii laadullisesti jo korkeammalla tasolla kuin sen alkuperäinen muoto. ”Hyvää tekevä Synteesi”, kirjoitti Roerich, ”auttaa sekä tuomaan elämän arkeen tervehdyttäviä korkeita käsitteitä, että opettaa sisällyttämään itseensä kaiken sen, mikä ehdollisten tottumusten, ennakkoluulojen ja taikauskon näkökulmasta katsottuna vielä eilen tuntui joko tyhjän abstraktilta tai epäkäytännöllisen kömpelöltä tai pelkästään naurettavalta.”11

Nikolai Roerichillä oli eräs erinomainen ominaisuus: hänen filosofisesti syvä ajattelunsa muuttui aina toiminnaksi. Tiedostaessaan Kulttuurin merkityksen evoluution perustana hän ymmärsi, että Kulttuuria ei pidä ainoastaan kehittää ihmiskunnan kosmisen evoluution tukipilarina, vaan myös suojella sitä. Kulttuurin tilanne 1900-luvulla ei ollut paras mahdollinen. Ensimmäinen ja toinen maailmansota, kaikenlaiset aseelliset yhteenotot, vallankumoukset, Kulttuurin laiminlyöminen rauhan aikana – tuo kaikki sai aikaan tuhoisia prosesseja Kulttuurin tila-avaruudessa, mikä epäilemättä on hidastanut sen kehitystä ja siten vaikuttanut hyvin kielteisesti ylipäänsä ihmiskunnan evoluutioon. Sotatoimien aikana tuhottiin kirkkoja, kirjastoja, taidegallerioita ja muita korvaamattoman arvokkaita kulttuurikohteita. Ihmisen tietämättömyys tuhosi vuosisatojen aikana kerättyjä kulttuuriaarteita, poltti ainutkertaisia käsikirjoituksia, polki jalkoihinsa kirjoituksiin sisältyvät ajatukset ja hävitti kallisarvoisia taideteoksia. Niihin sisältyi mitä arvokkain energia. Toisin sanottuna se kiskoi irti ihmiskunnan evoluutiotien suuntaviitat, minkä vaikutus tuntui luonnollisesti kaikilla elämänalueilla. 1900-luku kulki vakavien kriisien kautta, joiden taustalla oli tavalla tai toisella Maa-planeetan henkisen kulttuurin kriisi. 2000-luku on todistajana jo maailmanlaajuisille kriiseille, joita ihmiskunta ei toistaiseksi ole pystynyt ratkaisemaan. Tietämättömyys ja alhainen tietoisuuden taso heikentävät kulttuurin perustuksia; niin usein kielletyksi ja tuhotuksi tulleet tieto ja kauneus sen sijaan sijaitsevat kulttuurin tila-avaruudessa ja ovat Helena Roerichin määritelmän mukaisesti kosmisen evoluution kruunu.

”Me surimme Leuvenin kirjastoa”, kirjoitti Nikolai Roerich myötätuntoisena vuonna 1930, ”ja Reimsin ja Ypresin katedraalien ainutkertaista kauneutta. Me muistamme lukuisat yksityiskokoelmien aarteet, jotka tuhoutuivat maailman myllerryksen aikana, mutta emme halua kirjoittaa vihamielisiä sanoja. Sanomme ainoastaan: ”Tuhosi ihmisen erehdys, korjasi ihmisen toivo”. Mutta siitä huolimatta tämän tai tuon asteiset turmiolliset virheet voivat toistua, ja lukemattomat uudet muistomerkit ihmisten suurtöistä voivat taas tuhoutua.”12 Hänen ennakkoaavistuksensa kävi toteen. Toinen maailmansota pyyhkäisi olemattomiin äärimmäisen kallisarvoisia kulttuurimuistomerkkejä, tuhosi valtavan määrän korvaamattoman arvokkaita taideteoksia, hävitti muinaisia henkisen energian kantajia. Nikolai Roerich oli oikeassa ennakkoaavistuksessaan, eikä vain siinä, vaan globaalissa toiminnassaan, jonka hän aloitti joitakin vuosia ennen toisen maailmansodan alkua. Kyseessä oli koko maailman tuntema Roerich-pakti kulttuuriarvojen suojelusta sotatoimien ja rauhanajan oloissa. Roerich oli sitä mieltä, että Pakti ei velvoittanut ainoastaan sen allekirjoittaneita valtioita, vaan yhteiskuntaa ylipäänsä. Roerich-pakti oli suunnattu hyvin laajalle yleisölle, jossakin mielessä kulttuurin suojelun joukkoliikkeelle. ”Emme väsy toistamaan”, hän kirjoitti, ”että valtiollisen tunnustamisen lisäksi tarvitaan kansalaispiirien toimeliasta osallistumista. Kulttuuriarvot kaunistavat ja kohottavat niin pienten kuin suurten koko elämän. Ja siksi kaikkien tulee huolehtia niistä ahkerasti.”13 Roerich oli sitä mieltä, että yhteiskunnallisen prinsiipin ”pitää olla yhteisen asian perustana”.14 Tämän väittämän tärkeyttä on vaikea yliarvioida. Vain yhteiskunta kokonaisuutena voi tehdä jotakin kulttuurin hyväksi, sillä eivät vallanpitäjät, vaan yhteiskunta on kulttuurin kantaja, eivät valtion virkamiehet, vaan yhteiskunta voi tosiasiallisesti suojella kulttuuria. Koska itse kulttuuri on vapaan luomisen tila, sillä on yhteiskunnalliset ja kansalliset juuret. Kulttuurin luo yhteiskunta ihmisyhteisöä varten.

”Hallitusten asetusten lisäksi”, kirjoitti Roerich Paktiin liittyen, ”nimenomaan yleinen mielipide on maailmanlaajuisesti merkittävien kansallisten aarteiden tärkein suojelija.”15

Hän kiinnitti huomiota tuonkaltaiseen toimintaan erityisesti Venäjän kansan keskuudessa, jolla on rikas kulttuuriperintö. ”Venäjän kansan pitää maineikkaan tulevaisuuden perillisinä suojella erityisesti Kulttuuria”, 16 taiteilija on sanonut. Mitä tarkoittivat sanat ”suojella erityisesti Kulttuuria”? Neuvostoliitossa oli 1930-luvulla käynnissä tuhoisa, kulttuurivallankumoukseksi nimitetty prosessi. Tuona kammottavana aikana tuhottiin vailla mieltä ja sielua tuhansia ja taas tuhansia kulttuurin muistomerkkejä vallanpitäjien käskystä. Roerich protestoi sitä vastaan.

Kristus Vapahtajan katedraalin hävittäminen herätti hänessä hyvin kielteisen reaktion, josta hän ei voinut vaieta. ”Te joilla on valta! Sanokaa lujasti ja päättäväisesti, että tuollaista hävitystä ei voida sallia… Te joilla on valta! Sanokaa uudestaan ja yhä kuuluvammin, että kulttuuriaarteiden hävittämistä ei voida sallia, ja että hävittäjät joutuvat ainiaaksi häpeälistalle.”17 Mutta hänen kotimaansa vallanpitäjät eivät kiinnittäneet huomiota sen enempää hänen vetoomuksiinsa kuin kansainväliseen Paktiin kulttuuriarvojen suojelemiseksi, jota he eivät suostuneet allekirjoittamaan. Helena Roerich, joka oli huomattava filosofi ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, tuki Nikolai Roerichiä. Hän kirjoitti uudesta aikakaudesta, jolloin Kulttuuri on vallitsevana, ja korosti Kulttuurin suojelemisen tärkeyttä siellä, missä sitä loukattiin tai jopa tuhottiin. ”Taistelkaa kaikin voimin ja vaatikaa oikeuksianne yhteisen hyvän ja kulttuurin nimissä! Puolinaiset teot ovat kaikkialla turmiollisia, vaatikaa täydellistä voittoa, täyttä vapautta kaikkien keinojen suuntaamiseksi maan kulttuurin laajentamiseen! Nyt tarvitaan tekoja, mahdollisimman laaja-alaisia tekoja.”18 Helena Roerichin vuonna 1931 kirjoittama vetoomus ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan vielä nykyäänkään. Venäjällä ovat jo kauan sitten vaihtuneet ne ”joilla on valta”, ja viime vuosina monet asiat ovat muuttuneet siellä. Mutta Kulttuurin merkitystä ymmärretään yhä huonosti ja tehdään tekoja, jotka aiheuttavat haittaa Kulttuurille. Kulttuurin suojeleminen on ajankohtaista yhä edelleenkin. Roerich-pakti on edelleenkin päivänpolttava asia. Sen merkitys on kasvanut entisestään ja se edellyttää ratkaisua sekä niiden taholta ”joilla on valta” että kansalaisten taholta. Venäjällä ne ”joilla on valta” eivät syvenny Kulttuurin tila-avaruudessa tapahtuviin prosesseihin eivätkä ymmärrä niitä, vaan seuraavat vastaan panematta siinä syntyneitä tendenssejä. Näiden valtaapitävien kulttuuripolitiikassa ilmenee melko selvästi se sivilisaation ylivalta, josta jo ylempänä oli puhe. Rajoittuneisuuttaan ja usein suoranaista tietämättömyyttään tai siksi, että eivät ymmärrä kulttuurin merkitystä maan yleiselle kehitykselle, Venäjän valtaapitävät antavat etusijan kulttuurin asemesta siitä irtireväistyille sivilisaation ilmentymille. Siksi meillä niiden, ”joilla on valta”, yleinen politiikka keskittyy ennen kaikkea materiaalisiin ja sosioekonomisiin kysymyksiin. He eivät tiedosta, että kyseisen politiikan tämänhetkinen huono menestys johtuu siitä, että kulttuuriin suhtaudutaan ”jäännösperiaatteen” mukaisesti. Toisaalta Venäjällä tällä hetkellä vallitseva yleinen mielipidekään ei aina kiinnitä huomiota kulttuurin tilanteeseen. Historiallisesti tilanne on muotoutunut siten, että vain harvat ymmärtävät Kulttuurin olemuksen ja sen suojelmisen äärettömän tärkeyden. Ei ymmärretä kyllin selkeästi, että Venäjän uudelleensyntyminen edellyttää ennen kaikkea kulttuurin suojelemista ja kehittämistä. Hallitusten niin sanotulla ”kansallisella idealla” leikittely on järkyttävää tyhmyydessään ja jopa ajoittaisessa absurdiudessaan. Sen rakentamiseen käytetään mitä erilaisimpia ilmiöitä, jopa urheilua, mm. jalkapalloa. Kulttuuria ei kukaan valtaapitävistä ole maininnut. Kansallista ideaa ei luoda kolmessa kuukaudessa, niin kuin Venäjän entinen presidentti Boris Jeltsin aikanaan vaati. Sen muotoutuminen vie vuosisatoja, ja vain siinä muodossa se voi toimia vakaana yhdistävänä tekijänä. Mikä muu kuin Kulttuuri voisi olla sellainen idea? Kultuurin voimakas henkinen energia kokoaa magneetin tavoin yhteen maan kansalliset edut, jotka muovaavat sen tulevaisuuden.

”Nyt leirimme on keskellä autiomaata. Joku on tietämättömyyttään joskus tuhonnut laajat metsät, joiden jäänteet me näimme. Metsien myötä hävisivät myös ruohokasvit. Ja vedet kätkeytyivät maan alle. Autiomaa! Kaiken muunkin voi tuhota samalla tavalla tietämättömyyden tai vihan vallassa. Ja kuka tarvitsee tuota autiomaata – aineellista tai henkistä… Te joilla on valta, puhukaa päättäväisesti! Puhukaa yhä uudestaan ja uudestaan rauhasta ja rakentamisesta.”19

Metsä on hämmästyttävän tarkka mielikuva kulttuurista. Metsä pitää yllä tasapainoa ja antaa kaiken tarpeellisen ympäristön elämälle. Kun metsä hakataan, kaikki muuttuu hedelmättömäksi autiomaaksi. Kulttuurin ”hakkaamisella” eli tuhoamisella on samanlainen merkitys yhteiskunnalle. On olemassa Kulttuurin luojia ja on sen tuhoajia. Viimeksi mainittujen lukumärä on Venäjällä vain lisääntynyt viime aikoina. Näiden tuhoajien joukossa on myös erilaatuisia ja -tasoisia virkamiehiä, joiden tilillä on lukuisia tuhotekoja; niitä, jotka ovat hankkineet kulttuurikohteita sellaisiin tarkoituksiin, joilla ei ole kulttuurin kanssa mitään tekemistä; valtaapitäviä, jotka ovat antaneet luvan kulttuurin muistomerkkien hävittämiseen; duuman jäseniä, jotka ovat laatineet kulttuurinvastaisia lakeja ja monia muita, jotka eivät mieti sivistymättömien tekojensa seurauksia. Samassa yhteydessä on mainittava myös ortodoksisen kirkon päämiehet, jotka esiintyvät Roerichejä vastaan Kulttuurin luojina.

Roerich-paktin symboliksi tuli Rauhan Lippu. Kolme pientä ympyrää suuren kehän sisällä, jotka merkitsevät menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ykseyttä Ikuisuudessa ja symbolisoivat kulttuurien jatkuvuuden kosmista lakia. Rauhan Lippu – evoluution kansainvälinen tunnus – on nostettu kaikkialla maailmassa siellä, missä suojellaan Kulttuuria. Rauhan Lippu on kiertänyt meidän planeettaamme avaruusaluksessa, liehunut Pohjois- ja Etelänavalla ja ollut mukana monissa kulttuuritapahtumissa.

Jo ennen Paktin allekirjoittamista Nikolai Roerich kirjoitti vuonna 1930: ”Tähän suunnitelmaan (Paktiin kulttuurin suojelemisesta – L.Š.) kuuluu erityinen lippu, jota tullaan kunnioittamaan kansainvälisenä puolueettomana alueena. Tämä lippu pitää nostaa salkoon museoissa, katedraaleissa, kirjastoissa, yliopistoissa ja muissa kulttuurin keskuksissa.”20

Haluaisin esittää muutamia lausuntoja niiltä kosmonauteilta, jotka veivät Rauhan Lipun avaruuteen Maa-planeetan ylle ja joilla on ollut siihen suora kosketus.

Aleksandr Balandin: ”Ajattelen, että mitä useammin ihmiset ovat kosketuksissa Rauhan Lippuun, sitä useammin he, ennen kuin tekevät tai sanovat jotakin, miettivät, kannattaako sitä tehdä. Siitä varmaankin syntyvät uudelleen sekä meidän henkisyytemme että yksinkertaisesti hyvyys.”21

Anatoli Solovjov: ”Olemme vakuuttuneita siitä, että 2000-luvun hyvä tulevaisuus voidaan rakentaa vain kumppanuuden ja yhteistyön perustalle … Kulttuuri on perusta ihmiskunnan yhteisen maanpäällisen kodin rakentamiselle. Tämän päämäärän hyväksi venäläiset ja kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat aloittaneet kosmisen Rauhan Lippu -projektin.”22

Michael Foale, amerikkalainen astronautti: ”Me veimme Rauhan Lipun avaruuteen muistuttaaksemme kaikkia ihmisiä jälleen kerran, että meillä on globaali vastuu ihmiskunnan ja planeettamme kohtalosta…Ihmisen avaruuslennot… ovat uuden, yhtenäisen kosmisen kulttuurin ensiaskeleita, jonka kulttuurin symbolina on Rauhan Lippu.”23

Pavel Vinogradov: ”Me nostimme planeettamme ylle Rauhan Lipun, jotta Kulttuuri työntäisi sodan ja vihan planeetaltamme pois ikiajoiksi. Me kutsumme rakentamaan uutta henkistä, tieteellistä ja taiteellista yhteistyötä Maa-planeetan kaikkien ihmisten ja kaikkien kansojen kesken.”24

Näitä puheenvuoroja kuunnellessa tai lukiessa alkaa ymmärtää, että avaruudessa käyneet ovat muita paremmin tiedostaneet Rauhan Lipun merkityksen – Uuden Maailman rakentamisen, uuden Kulttuurin luomisen. Rauhan Lipun ja sen symbolien alla toimii myös Elävä Etiikka, joka pitää sisällään uuden kosmisen ajattelun tietojärjestelmän. ”… Rakentakaamme kulttuurin tukipilareita eteenpäin ponnistellen, se on: Elävän Etiikan tietoa ja Kauneutta, kirjoitti Helena Roerich. ”Tieto ja Kauneus ovat kosmisen evoluution perusta ja kruunu.”25

Elämämme ristiriitaisissa olosuhteissa valitettavan harvat ymmärtävät ”kosmisen evoluution kruunun” merkitystä tai tiedostavat, että on alkamassa uusi kosmisen ajattelun aikakausi.

”Tulee aika”, ennusti Helena Roerich, ”jolloin Rauhan Lippu, Kulttuurin Lippu on koko maailman yllä.”26 Tiedämme, että sen eteen on tehty jo paljon. Ja paljon on vielä tehtävää. Prosessi ei ole helppo. Kaikki eivät tiedosta, että Rauhan Lippu on Kulttuurin ja kosmisen evoluution symboli.

”Paktin historiasta tulee”, Helena Roerich totesi, ”hyvin opettavainen kirja, johon selkeästi tullaan merkitsemään valon ja pimeyden puoli, ja kansat tulevat vakuuttuneiksi siitä, että kaikki rakentava, kaikki, millä oli tulevaisuutta, oli Paktin ratifioimisen ja Lipun hyväksymisen kannalla. Totisesti, Rauhan Lippu on suuri koetinkivi ihmisen tietoisuudelle.”27

Venäjän Federaation liittokokouksen valtioduuma ei kyennyt läpäisemään tuon koetinkiven testiä. Rauhan Lippu oli esillä duumassa vuodesta 1995 ja valoi jonkinlaista toivoa siihen, että tärkeä valtiollinen elin sen lisäksi, että ymmärtää symbolin merkityksen, kiinnittää myös huomiota kulttuurin suojelun välttämättömyyteen. Lähes kymmenen vuotta duuman jäsenet katselivat Lippua ja kuuntelivat luentoja kulttuurista ja Roerich-paktista. Kaikella tuolla ei ollut erityistä vaikutusta duumaan. Vuonna 2004 Rauhan Lippu otettiin alas. Sitä vaati eräs duuman jäsen, toimittaja Krutov. Mutta se ei ole tärkeää, kuka vaatimuksen esitti. Noita krutoveja on maailmassa paljon. He edustavat kulttuurin vastustajien pimeitä joukkoja. Juuri he eivät läpäise moraalinsa tasokoetta. Ne jotka kiiruhtivat laskemaan Lipun alas jo ennen duuman virallista päätöstä, osoittivat olevansa vastuuttomia ja tietämättömiä. Vastuuttomiksi osoittautuivat myös ne, jotka eivät protestoineet päätöstä. Vastuuttomia olivat nekin, jotka eivät esittäneet vastalausetta Krutoville, joka kutsui Rauhan Lippua ”saatanalliseksi merkiksi”. Duuman jäsenet häpäisivät itsensä ja duuman ottaessaan Rauhan Lipun alas. Ja kävi niin, että saman vuoden syksyllä, suuren taiteilijan ja filosofin Svjatoslav Roerichin juhlavuonna, kosmonautti V.M. Afanasjev ojensi Rauhan Lipun Delhissä Intian parlamentin varapuhemiehelle. Lippu on tälläkin hetkellä esillä Intian parlamentissa. Juuri Intia, jossa maanmiehemme Roerichit työskentelivät ja loivat, läpäisi kulttuurin kokeen, toisin kuin Venäjän valtioduuma. Svjatoslav Roerichin juhlavuoden juhallisuuksien aikana Intian pääministeri Manmohan Singh ja ulkoministeri Natwar Singh ottivat vastaan kaksi Kansainvälisen Roerich-Keskuksen edustajaa – presidentti Juli Vorontsovin ja Ljudmila Šapošnikovan. Puhuessaan Roericheistä molemmat ministerit kutsuivat näitä sillaksi, joka yhdistää Intian ja Venäjän kulttuurin. Lieneekö meidän korkeille virkamiehillemme ominaista samanlainen syvällinen ymmärrys koskien Roerichien kulttuuritoiminnan ydintä? Pelkäänpä, että ei ole. Meidän duumamme suhtautuminen Rauhan Lippuun paljasti vielä yhden asian. Duumaa ja sen jäseniä ei juurikaan kiinnosta, mitä tapahtuu sen seinien ulkopuolella. Heitä ei kiinnosta se, mitä ulkopuolella puhutaan ja kirjoitetaan. Jos asia olisi ollut toisin, Rauhan Lippua – maailman Kulttuurin symbolia – ei duumassa varmastikaan olisi otettu alas. Ainoastaan kulttuurikomitean varapuheenjohtaja Jelena Drapenko lähetti kirjeen valtioduuman puhemiehelle, B.V. Gryzloville. Jelena Drapenko protestoi byrokraattista mielivaltaa vastaan ja kirjoitti Roerich-paktista ja Rauhan Lipusta näin: ”Rauhan Lipun merkitys on siinä, että suojelemalla ihmisen luovuutta se juurruttaa kansanjoukkojen ja nuorison tietoisuuteen kunnioituksen nimenomaan henkisiä arvoja kohtaan, joista ihmiskunta elää. … Pidän oikeana huomauttaa, että kansanedustaja Krutovin yksityisestä mielipiteestä huolimatta Rauhan Lipun merkitys ei ole lainkaan vähentynyt kansainvälisen yhteisön silmissä. Kulttuurikomiteaan … saapuu lukuisia yhteenottoja kansalaisjärjestöiltä ja yksittäisiltä kansalaisilta, joita ovat loukanneet yllä mainitun kansanedustajan sanat samoin kuin se, että Rauhan Lippu poistettiin istuntosalin aulasta muka remontin tai näyttelyn vaihdoksen vuoksi Rauhan Lipun 70-juhlavuoden aattona.

20. helmikuuta 2005 Moskovan Lehtimiesten talossa järjestettiin kansalaiskonferenssi aiheesta ”Kulttuuri terrorismia vastaan”. Konferenssissa käsiteltiin Rauhan Lipun tilannetta ja hyväksyttiin valtioduumalle osoitettu vetoomus humaaniutta, moraalisuutta ja kulttuuriarvojen suojelemista symboloivan Lipun säilyttämisestä Venäjän parlamenttirakennuksessa. Lipun esilläolo duumassa luo varmasti tarpeellisen maaperän ja ilmapiirin suuren kulttuuriarvojen suojelemisen idean kehittymiselle ja vahvistumiselle, mikä niin itsestäänselvästi on tarpeen ihmiskunnan fyysiselle ja henkiselle terveydelle.”

Valtioduumassa tehdystä häpeällisestä, kulttuurinvastaisesta teosta on kulunut jo jonkin aikaa, mutta mikään ei ole muuttunut. Rauhan Lippua siellä ei edelleenkään ole. Ja niin kauan, kuin ”ne joilla on valta” sallivat tietoisuudentasonsa mukaisesti krutovien ja kurajevien levittää kulttuurinvastaisia ideoitaan, me emme kykene puolustamaan ja suojelemaan olemassaolomme sydäntä – Kulttuuria.

”Osatkaa vastata arvokkaasti kaikille sivistymättömille ja Kulttuurin tuhoajille! Rauhan ja Kulttuurin lippu pitää nyt…nostaa korkealle, sillä se on mitä suurin symboli”28, kirjoitti Helena Roerich.

15. huhtikuuta 1935, kun useiden valtioiden päämiehet allekirjoittivat Roerich-paktin Kulttuurin suojelemisesta, Nikolai Roerich muistutti kaikkia vielä kerran tuon Paktin symbolina olevan Rauhan Lipun merkityksestä ja evoluutiota edistävästä olemuksesta. ”Liehukoon Rauhan Lippu myös Valon ahjojen yllä, kauneuden pyhäkköjen ja linnoitusten yllä. Liehukoon se kaikkien autiomaiden yllä, yksinäisten Kauneuden kätköjen yllä, jotta autiomaatkin puhkeaisivat kukkaan tuosta pyhästä siemenestä.

Lippu on nostettu. Hengessä ja sydämessä sitä ei lasketa. Rauhan Lippu kukoistaa sydämen valoisan tulen voimalla. Olkoon niin!”29

”Olkoon niin”, me toistamme suuren maanmiehemme sanat. Hän toi planeetallemme meille niin tarpeellisen tiedon Kulttuurista ja kosmisesta evoluutiosta. Johtakoon Rauhan Lippu – Kulttuurin ja uuden kosmisen ajattelun symboli – eteenpäin kohti korkean henkisyyden, laajentuneen tietoisuuden ja kukoistavan Kulttuurin Uutta maailmaa.
Huomautukset

1. Рерих Николай. Твердыня Пламенная [Roerich Nikolai. Tulen linnoitus]. New York, [1933]. s. 63.
2. Бердяев Н.А. Смысл истории [Berdjajev N.A. Historian olemus]. М., 1990. s. 166.
3. Бердяев Н.А. Философия творчества, культуры, искусства [Berdjajev N.A. Luomisen, kulttuurin ja taiteen filosofia]. Т. 2. М., 1994. s. 418.
4. Рерих Николай. Твердыня Пламенная [Roerich Nikolai.Tulen linnoitus]. s. 28.
5. mts. 54.
6. Рерих Николай.Держава Света [Roerich Nikolai. Valon valtakunta]. Southbury: Alatas, 1931. s. 207.
7. Письма Елены Рерих. В 2 т. Т. 1. [Helena Roerichin kirjeet.] Мinsk, 1992. s. 289.
8. Рерих Николай.Держава Света [Roerich Nikolai. Valon valtakunta]. s. 140.
9. mts. 88.
10. Бердяев Н.А. Смысл истории [Berdjajev N.A. Historian olemus]. s. 172.
11. Рерих Николай. Твердыня Пламенная [Roerich Nikolai. Tulen linnoitus]. s. 45.
12. Знамя Мира [Rauhan Lippu]. М.: МЦР, 1995. s. 103.
13. mts. 142.
14. Рерих Н.К. Культура и цивилизация [Roerich Nikolai. Kulttuuri ja sivilisaatio]. М.: МЦР,
1994. s. 131.
15. Знамя Мира [Rauhan Lippu]. s. 163.
16. mts. 170.
17. mts. 141.
18. Письма Елены Рерих. В 2 т. Т. 1. [Helena Roerichin kirjeet.] Мinsk, 1992. s. 93.
19. Знамя Мира [Rauhan Lippu]. s. 141–142.
20. mts. 103.
21. Kansainvälisen Roerich-keskuksen arkisto.
22. mt.
23. mt.
24. mt.
25. Письма Елены Рерих. В 2 т. Т. 1. [Helena Roerichin kirjeet.] Мinsk, 1992. s. 59.
26. mts. 102.
27. mts. 351.
28. mts. 85.
29. Рерих Николай.Листы дневника [Roerich Nikolai. Päiväkirjan lehtiä]. Т. 1. М.: МЦР; Мастер-Банк, 1999. s. 347.

ARTIKKELI ON KÄÄNNETTY VENÄJÄNKIELISESTÄ ORIGINAALISTA АКТУАЛЬНОСТЬ ПАКТА РЕРИХА В СОВРЕМЕННОМ МИРЕ. MOLEMMAT ON JULKAISTU ROERICH-PAKTI. HISTORIA JA NYKYAIKA -NÄYTTELYN NÄYTTELYLUETTEOLOSSA suomi-ruotsi-venäjä-englanti 2015

Iloitkaa, sillä Ilo on erityistä viisautta!
Optimization WordPress Plugins & Solutions by W3 EDGE